Nurmijärven Pappila

Päivitetty: 5. syysk.

Nurmijärven peruskorjattu Pappila on vaikuttava. Se on lohdullisen kaunis tila muistotilaisuudelle.


On arvokasta, että kaunis Pappila sai ansaitsemansa remontin ja tila on nyt käytössä.

Kauniilla ympäristöllä on elämän eri hetkiin suuri merkitys. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus, kun näin hieno rakennus peruskorjattiin ja siitä huolehditaan.


Me kaikki tarvitsemme lämmintä ja hoivaavaa ympäristöä. Me tarvitsimme juuri tällaisen tilan.


Alla muutamia tuoreita kuvia Pappilasta, jotka on otettu talvisen huhtikuisena päivänä.


Pappilan takana sijaitsee kuivattu Nurmijärvi.

Pappilassa voi järjestää perhejuhlia ja muita pieniä tilaisuuksia. Lauantaisin, joka on yleisin hautajaispäivä, tiloja vuokrattaessa etusijalla ovat muistotilaisuudet, sunnuntaisin kastejuhlat. Lisää tietoa Pappilasta Nurmijärven Uutisissa.




Huoneiden nimet tulevat Pappilassa vuosisatojen aikana vaikuttaneilta naisilta. Alla näkymä Amandan salista Helmin saliin.




Kappelin pöytäliinoissa on kaunis pintakuvio.

Tarjoiluastiat ovat myös uudet.


Pappilan kappeli.

Tilavuokran ja tarvikkeiden hinnat sekä ohjeistukset löytyvät tästä linkistä.


Pappila sijaitsee Nurmijärven kirkon, siunauskappelin ja hautausmaan välittömässä läheisyydessä.


Näkymä Pappilasta Nurmijärven kirkolle.

Näkymä Pappilan pihalta kappelille ja hautausmaalle.

Teksti ja kuvat: Kaisa Pitkälä