Tuhkaukseen soveltuva arkku ja arkun ekologisuus
Onko arkku tuhkaukseen soveltuva, entä onko jokin arkku ekologisempi kuin toinen?
Valitsimme arkkutoimittajaksemme SHT-tukun. Yhtiö toimii Punkalaitumelta käsin, jossa sillä on arkkuverstas ja pääkonttori. Onneksemme yhtiöllä on myös Helsingissä iso tukku, josta saamme arkkumme yleisimmin saman päivän aikana, harvemmin muutaman päivän varoitusajalla. Näin ollen koko heidän valikoima on käytettävissä ja emme ole sidottuja joihinkin tiettyihin arkkumalleihin varastomme vuoksi. Meiltä saa siten aidosti kaikenlaisia arkkuja.
Arkut ovat ekologisia. Muun muassa niiden valmistuksessa syntyvä puru ja muut pienkappaleet muuttuvat verstaan lämpölaitoksessa energiaksi, jolla he lämmittävät SHT:n rakennuksia ja ylijäävällä energialla Punkalaitumen koulua.
Kaikki meidän kautta saatavat arkut soveltuvat niin arkkuhautaukseen kuin tuhkaukseen. Suomessa jokaiselle vainajalle valitaan arkku, menee vainaja maan poveen tai tuhkaukseen. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että kaikki arkut soveltuvat molempiin tarkoituksiin ja täyttävät yhä tiukentuvat ympäristökriteerit.
Voimme hyvällä mielellä suositella kaikkia arkkuja, joita SHT-tukun kautta on saatavilla.
yt. Jori, Hautaustoimisto Kajo
Blogin kuvat: Kaisa Pitkälä
Comments