Jokaisella suru kulkee eri tahtia, kukaan toinen ei voi kiirehdityttää sitä.
YLE Areenasta on katsottavissa tällä hetkellä toimittaja Eben Kjaerin neliosainen sarja: Suremisen kauneus.
Alla pari lainausta Kjaerin ja sairaalapastori Lotta Morkin keskusteluista.
🌱 On tärkeää, että joku tohtii ”astua surijan huoneeseen”, olemaan läsnä ja kantamaan surua toisen kanssa. Sureva on aallonpohjassa, pimeässä, eikä pysty toivomaan eikä uskomaan. Rinnalla olijan pitää vain olla vieressä ja sanoa: ”Sure suruasi, minä pidän sillä välin toivoa ja uskoa yllä, - sillä tulee aika, jolloin jaksat taas nousta.” Siksi toisen läsnäolo on surevalle tärkeää.
Sureva saattaa kokea jäävänsä kahdesti yksin. Ensin tuntee yksin suurta surua rakkaan menetyksestä ja sitten jää yksin surunsa kanssa, jos lähimmäiset kääntävät selkänsä.
🌱 Olen nyt ihan eri ihminen. Mistä on kyse? Ihmisen omakuvan särkymisestä. Identiteetti ja elämän tarkoitus rikkoutuu. Se mitä ihminen on rakentanut ja mitä kohti suunnanut, hajoaa. Kuitenkin ihminen odottaa palavansa jossain vaiheessa siihen olotilaan, joka vallitsi. Hän odottaa ajattelun ja tekemisen palaavan entisiin uomiinsa, vaikkakin ilman sitä, jonka on menettänyt. Ei ole paluuta entiseen minään. Ihmisestä särkyy jotain, olkoonkin että hänellä on yhä muita tärkeitä läheisiä tai muita lapsia. Se ei muuta muuksi sitä, että menetys särkee ihmisen, sillä kun rakastaa, sen tekee kokonaisvaltaisesti.
Ohjelma herätti muun muassa ajattelemaan, onko lähelläsi sureva, joka tarvitsee rinnalleen kulkijaa?
Jokaisella suru kulkee eri tahtia, kukaan toinen ei voi kiirehdityttää sitä. Surumatka kaikilla on erilainen ja se voi olla pitkä. Menetys jättää pysyvän jäljen. Ollaan vierellä siinä hetkessä ja läsnä, astutaan surun huoneeseen.
Voimia ja valoa sinulle ja teille, joilla on suru! 🤍
Lämpimin ajatuksin, Kaisa